Yleistä
Vaikkei Suomessa sen maantieteellisen sijainnin johdosta koetakaan ympäristön muutoksen mukanaan tuomia ääriolosuhteita ja haittoja, vaikuttaa ympäristön nykytila ja sen huononeminen myös jokaiseen suomalaiseen ja varsinkin meidän tulevaisuuteen.
Jäätiköiden sulamisesta johtuvat mutavyöryt, tulvat, sekä puhtaan juomaveden puute aiheuttavat vuosittain suunnattomia taloudellisia kustannuksia vuoristoalueilla. Näistä taloudellisista kustannuksista (johtuen alueiden avustus-, pelastus- ja uudelleenrakennustöistä) vastaa pitkälti maailman teollisuusmaat.
Vuoristojäätiköiden sulaminen ei vaikuta pelkästään paikallisiin olosuhteisiin vaan myös globaalisti koko maailman ilmastoon. Kesäisin koettu vesipula Etelä-Euroopassa on enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja meriveden pinnannousu uhkaa yhtälailla Suomen rannikkokaupunkeja kuin Miamia tai Hollantia.
Kioton ympäristösopimuksen jälkeisen uuden kansainvälisen sopimuksen syntymisen siirtyminen lisää henkilökohtaisten valintojen merkitystä, ja näihin valintoihin vaikuttaa suurimmalta osaltaan tieto. Tämän tiedon lisääminen ja tiedon saannin helpottaminen on avainkysymys muutosten aikaansaamisessa.
Kansainvälisesti merkittävänä talous- ja liikemaailman trendinä esille noussut "sustainability policies" ja "corporate responsibility" lisäävät yritysten vastuuta kestävän kehityksen maailmassa. Monet kansainväliset yritykset ovat luoneet oman yrityksen sisäisen politiikkansa, jossa yritysten tavoitteina ovat myös ympäristön (luonnon sekä sosiaalisen ympäristön) nykytilan parantaminen. Markkinoilla kyseiset toimintaperiaattee on otettu hyvin vastaan ja moni yritys onkin saavuttanut kilpailuetua ja parantanut imagoaan kyseisillä toimilla. On myös yrityksen edun mukaista, että sen toimintaympäristö säilyy ja ympäristö pystyy tarjoamaan riittävät puitteet toiminnalle myös tulevaisuudessa.
Sosiaalisten olosuhteiden parantaminen lisää kuluttajien ostovoimaa ja sitä kautta myös kysyntää. Yritysten ja talousmaailman vaikutus mahdollisuuksia kestävän kehityksen suunnittelussa ei tulisi aliarvioida. Siksi Snow Leopard Finland Ry haastaa toiminnallaan niin yksityiset, yritykset kuin hallinnolliset elimetkin kantamaan vastuunsa tulevaisuudesta. On turha vetäytyä ajatuksen: " yksi ihminen ei voi muuttaa maailmaa" taakse ja väistää oma vastuunsa. Muutos alkaa hyvin pienistä asioista kuten energian kulutuksen sekä jätteen määrän vähentämisestä - pienistä puroista kasvaa voimakas virta.