Riskit ja kiipeily

Riskit ja niiden hallinta

Kaikessa yksinkertaisuudessaan riskien hallinta voi tarkoittaa sitä, että pitää mukanaan EA-pakkausta ja ottaa selvää kiipeilykallion osoitteesta tai koordinaateista. Kakan iskiessä siihen kuuluisaan tuulettimeen on sirra huomattavasti helpompi saada paikalle, jos tietää minne sen tilaa.

Kiipeilyssä riskit voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Kiipeilijästä johtuviin riskeihin ja kiipeilijästä riipumattomiin riskeihin. Kiipeilijästä riippuvat riskit koostuvat esimerkiksi taitojen yliarvioinista, huonosta päätöksenteosta ja köysitekniikasta. Objektiiviset, eli kiipeilijästä riippumattomat riskit, eivät välttämättä ole kiipeilijän hallittavissa. Niitä ovat mm. lumi- ja jäävyöryt, kivien tippuminen ja sää.

Kiipeilijästä johtuvia riskit ovat yleensä helpommin arvioitavissa ja korjattavissa. Esimerkiksi, jos kiipeilijä tietää että reitti on ED ja jo AD-tason reitti aiheuttaa suuria vaikeuksia, niin päätös reitille lähdöstä pitäisi olla helppoa.

Objektiivisten riskien arviointi ja hallinta on vaikeampaa. Se vaatii paljon kokemusta ja tietoa. Lumi- tai kivivyöryn aiheuttamaa objektiivistä riskiä voidaan mm. arvioida tekemällä lumikaivanto tai tarkastelemalla kiven laatua ja rakennetta. Riskiä voidaan myös pienentää lähtemällä reitille oikeaan aikaan ja kulkemalla vaarallisten kohtien ohi käyttämällä oikeaa tekniikkaa. Vyöryalttis kuluaari voidaan ylittää aamuyöstä, jolloin lumipakka on stabiilimpi sekä kulkemalla siitä yksi kerrallaan yli mahdollisimman nopeasti.

Kuten ylempänä mainittiin objektiivisten riskien hallinnassa ja arvioinnissa korostuu kokemus ja tieto. Säätä ja säätiedotuksia tulisi osata tulkita oikein. Myös vyöryriskin arvioiminen lumipakasta tulisi olla halussa. Kursseja järjestävät pääasiassa alppikerhot ja UIAGM-oppaat (Union Internationale des Associations de Guide de Montagne). Suomalaisia oppaita ovat mm. Pette Halme ja Petter Reuter.

UIAGM-oppaan kanssa Alpeilla 2008 kertaamassa ja harjoittelemassa railopelastusta.

Riskimatriisin käyttö

Riskimatriisi on hyvä keino kartoittaa esimerkiksi retkikuntaa uhkaavat riskit. Se konkretisoi riskien arvioinnin, joka muuten jää helposti puheen tasolle.

Sitä on myös helppo käyttää muiden uhkien kartoittamiseen ja havainnointiin. Esimerkiksi matkatavaroiden katoaminen voi pahimmassa tapauksessa tarkoittaa koko kiipeilyreissun epäonnistumista. Meillä tämä oli kerran lähellä, kun KLM hävitti Jannen rinkan ja puolet kiipeilyvarusteistamme matkusteli ympäri Eurooppaa. Kiipeilylomaamme oli varattu vain kymmenen päivää ja jos olisimme saaneet kamat vielä vähän myöhemmin olisimme voineet sanoa hyvästit tavoitteillemme.

Kaikkeen ei voi varautua ja on myös hyvä muistaa, että loma on lomaa. Jokaista sisäseinälle tai tutulle kalliolle suuntautuvaa reissua varten ei ole tarkoituksenmukaista tehdä riskiarviota, mutta muutama näilläkin sivuilla mainittuja asioita on hyvä pitää mielessä. Riskien suhteen ei kannata olla niin syvällä kaapissa, että perse on jo Narnian puolella.

Joissakin maissa heko-evakuointi on ilmaista ja joissakin siitä joutuu maksamaan, joten vakuutuksien kannattaa olla kunnossa.

Riskien määrittäminen

Riskin suuruus määritetään arvioimalla vaaratilanteen mahdollisesti aiheuttamien seurausten vakavuutta ja aiheutuvien haittojen todennäköisyyttä. Riskin suuruuden avulla arvioidaan havaittujen vaara- ja kuormitustekijöiden merkitystä terveyden ja turvallisuuden kannalta. Toimenpiteet tulee kohdistaa ensisijaisesti suurimpien riskien torjuntaan.

Kun riskejä arvioidaan omin voimin, ei ole tarpeen määrittää absoluuttisen tarkasti riskien suuruuksia. Tärkeintä on löytää lukuisien havaintojen joukosta kriittisimmät tekijät terveyden tai turvallisuuden kannalta, jotta tarvittavat toimenpiteet osataan kohdistaa oikein. Siten riskien suuruusjärjestys ja erilaisten vaaratekijöiden väliset erot ovat tärkeämpiä kuin yksittäisten riskien suuruus.

Riskien määrittämiseen on olemassa useita eri menetelmiä. Yleisperiaate on, että riskin suuruuden määrittämisessä pitää ottaa huomioon sekä vaaratilanteen aiheuttamat seuraukset että aiheutuvien vahinkojen todennäköisyys. Eräs yksinkertaisimmista ja eniten käytetyistä riskin suuruuden määrittämisen tavoista on riskimatriisi.

Riskimatriisi

Riskimatriisissa vaaratilanteen seurauksia ja niiden todennäköisyyttä arvioidaan kumpaakin kolmiportaisella asteikolla. Kullekin havaitulle vaaratekijälle määritetään siitä aiheutuvat seuraukset ja niiden todennäköisyys kolmiportaisilla asteikoilla. Riskin suuruus on valittujen rivin ja sarakkeen leikkauspisteessä. Riski on suurimmillaan 5 ja pienimmillään 1. Käytännössä riskin suuruus voidaan kirjata esim. arvioinnista tehtävälle yhteenvetolomakkeelle. Samalla voidaan kuvata jo toteutetut toimenpiteet riskien suhteen.

Riskin suuruuden perusteella tehtävät johtopäätökset

Riskin suuruus vaikuttaa suoraan tarvittaviin toimenpiteisiin. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota suurimpien riskien (suuruus 4 - 5) torjuntaa. Näiden suhteen on yleensä tarpeen analysoida havaittuja vaaratilanteita yleistasoista selvitystä tarkemmin ja sen jälkeen suunniteltava toteutettavat toimenpiteet huolellisesti.

Kun riskitaso on kohonnut, on riskin suuruus 2 - 3. Tällöin toimenpiteet eivät ole aivan yhtä kiireellisiä kuin edellisessä tapauksessa, mutta riskien pienentäminen on suotavaa. Toimenpiteiden avulla voidaan pyrkiä pienentämään vaaratilanteen todennäköisyyttä (riskin suuruus 3c) tai lieventämään tilanteesta aiheutuvia vahinkoja (riskin suuruus 3a).

Kun riskin suuruus on 1, ei ole tarvetta toimenpiteille. Tilanne aiheuttaa kuitenkin pienen riskin terveydelle tai turvallisuudelle, joten sitä on jatkuvasti tarkkailtava ja tarvittaessa tilanne ja toimenpiteiden tarve on arvioitava uudelleen.

Muita päätöksentekoa tukevia riskianalyysimetodeja

The Freedom of the Hills  esittelee monia hyviä keinoja analysoida riskejä. Itse olen adoptoinut käyttöön "päävaroitustaulu" nimisen tekniikan. Ajattele lentokoneissa ja helikoptereissa olevia varoitusvaloja. Päävaroitukset ovat keskitetty yhteen osaa instrumenttipaneelia, jotta ne olisivat helposti huomattavissa. Meidän tapauksessa voidaan kuvitella että valoja on kolmea väriä. Punainen -> hälytys, keltainen -> vaara ja vihreä on huomio. Jokainen valo on nimetty erikseen.  Esimerkiksi kunto, sää, reitti, lumi jne.

Varoitusvalot saavat informaatiota kolmesta eri lähteestä. Tieto tulee aivoista ja sen laatu riippuu koulutuksesta ja kokemuksesta. Myös aistit tuottavat jatkuvasti tietoa ympäristöstä. Hajuaisti voi paljastaa, että lumi on ruvennut sulamaan tai painauma lumipakassa voi paljastaa vaaran paikan. Myös omia tuntemuksia ns. "gut feeling" tulee kuunella. Alitajunta on voinut huomata jotain mitä tietoisuus ei ole vielä rekistöröinyt tai jokin vain tuntuu siltä että se ei ole kunnossa. Jos tämmöinen tunne tulee, pitäisi minun mielestäni vähintään pysähtyä hetkeksi miettimään mistä se johtuu.

Jos kakista kolmesta lähteestä tulee vaarasta varoittavaa signaalia, tulisi varoitustaulussa palaa punainen valo. Punaisen valon syttyessä pitää korjaavat toimenpiteet aloittaa välittömästi tilannearvion jälkeen.

Olet laskeutumassa huipulta ja sinulle tulee tunne että reitti ei vastaa kuvausta jonka olet lukenut. Suunnistustitaitojen puute johtaa siihen, että etsit maastonkohtia, jotka vastaavat kartaa eikä toisin päin. Useita satoja metrejä alempana huomaat, että olet laskeutunut väärää reittiä. Koska virhettä ei huomattu alkuvaiheessa ylös kiipeäminen ei tunnut hyvältä vaihtoehdolta. Olet myös väsynyt ja päätät jatkaa tuntemattoman reitin laskeutumista siinä toivossa, että se johtaa alas. Valitsemasi reitti on huomattavasti pidempi ja vaikeampi kulkuisempi kuin alkuperäinen. Aurinko laskee ja olet liikkeellä kevyellä varustuksella, koska tarkoitus oli olla takaisin leirissä päivänvalon aikaan. Eteneminen hidastuu entisestään ja lämpötila alkaa laskea. Kukaan ei tiedä missä olet, koska et ole aikaisemmin sovitulla reitillä. Tarinan loppu on helppo kuvitella itse.

Yllä kuvattu skenaario kuvaa melko hyvin tilannetta jossa yksi väärä ratkaisu johtaa tapahtumaketjuun, joka päättyy usein onnettomuuteen. Tämä tapahtumaketju tulisi tunnistaa ja katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.