Elbrus 2007

Maanantai 27.8. Helsinki

Aamupäivä suoritetaan viime hetken pakkailuja ynnä muita järjestelyitä ympäri Helsinkiä, mitään olennaista ei tunnu puuttuvan. Juna kohti Moskovaa lähtee puoli seitsemältä illalla, ja asemalle keretään ajoissa.

Juna nytkähtää liikkeelle ja ryhmä on viimeinkin reissussa.

Tiistai 28.8. Moskova

Tiistaiaamu alkaa Moskovan Leningradskyn juna-asemalta, missä ensimmäisenä on ohjelmassa kamojen raahaaminen Kurskajan asemalle, josta seuraava juna lähtee ilta kymmenen kieppeillä kohti Mineralnye Vodya. Asemien välillä on pari metropysäkkiä, joten pari tuntia myöhemmin seison jonottamassa junalippuja Mineralnye Vodyyn Konstan ja Jannen vahtiessa kamoja. Muutamien jononvaihtojen ja häslinkien jälkeen kourassa on kolme lippua kolmenkymmenen tunnin junamatkalle kohti Kaukasusta, hintaa lipuille kertyi 40 euroa per lärvi.

Loppupäivä vietetään kierrellen muutamia pakollisia Moskovan nähtävyyksiä. Kun Kreml ja Punainen Tori on nähty, siirrytään huuhtomaan muuutama shaslik alas oluen voimin. Lopulta pakkaudutaan junaan ja päästään taas liikkeelle kohti määränpäätä.

Keskiviikko 29.8. Junassa välillä Moskova. Mineralnye Vody

Juna on sopivan ahdas, joten lyhyet pysähdykset asemilla on tervetulleita helpottamaan puutuneita jäseniä. Edullisemman luokan junavaunuja ei missään nimessä ole suunniteltu pidemmille matkustajille. Aikaa kuluu eväitä mutustellen, kirjaa tavatessa ja satunnaisissa keskusteluissa muiden matkalaisten kanssa.

Ukrainan rajalla syntyy pieni selkkaus, kun rajavartia kiinnostuu Jannen passista. Mun ja Konstan passit on uusia biometrisiä läpysköitä, kun taas Jannella on vanhempimallinen läpyskä. Tieto hässäkästä ei ilmeisestikään kulkeutunut veturiin asti, koska rajavartioille tulee hillitön kiire junan nytkähtäessä liikkeelle. Jannen passiin ilmestyy kasa leimoja ja rajamiehet hyppäävät ulos liikkuvasta junasta. Ei tainnutkaan olla niin iso ongelma...

Torstai 30.8. Mineralnye Vody

Juna saapuu ajallaan puoli seitsemältä aamulla, taivas pilvetön ja aurinko kipuaa koko ajan ylemmäs, päivästä on tulossa sään puolesta erinomainen. Asemahalliin päästessä, paikallinen miliisi heittää varjonsa muutoin niin hyvin alkaneen päivän ylle. Maahantulokortit olisi pitänyt leimata kolmen vuorokauden sisällä maahantulosta, eikä miliisille meinaa kelvata selitykseksi yli vuorokauden mittainen junamatka. Varsin pian annetaan ymmärtää, että sadalla dollarilla taikka muutamalla viskipullolla ongelma saattaisi kadota. Tivaan turhaan leimaa maahantulokorttiin mahdollista rahaa vastaan. Turhautunut miliisi kysyy seuraavaksi Remy Martinia, mihin vastaan kieltävästi ja esittelen itseni Juhaksi, tämä saa miliisin luopumaan leikistä ja viittilöi meidät jatkamaan matkaa.

Taksin hinnasta Terskoliin neuvotellessa seuraava miliisi kiinnostuu oppaattomista länkkäreistä. Tällä kertaa kysellään mahdollisista huumeista ja purnataan jälleen maahantulokorteista. Miliisi ratsaa taskut ja taputtelee housunpuntit, reput sen sijaan saa jäädä rauhaan. Aamu alkaa olla jo pitkällä ja kaikki haluaa Terskoliin ja Elbruksen rinteille, joten tällä kertaa miliisi vie pitemmän korren ja retkikunta pääsee taksiin.

Terskolin kylään saavutaan jokea seuraavaa mutkatietä pitkin joskus puolen päivän aikoihin. Muutamien mutkien jälkeen kirjaudutaan Hotelli Balkariaan.

Respassa neuvotellaan mahdollisuudesta peseytä ja jättää ylimääräiset varusteet hotellille säilöön, maahantulokortteihinkin luvataan järjestää leimat. Seuraava etappi on paikallinen kiipeilykauppa Alpin Industri, josta saadaan tarvittavat luvat. Makasiinista viimeiset tuoreet eväät rinkkoihin ja suuntana hissiasema. Hissi kiikuttaa porukan ylös ja puoli näljän aikaan ollaan 3600 metrin korkeudessa. 3800 metriin nousevat tuolihissit on jo tältä päivältä suljettu. Ensimmäistä yötä ei haluta viettää aivan hissiaseman vieressä, joten lyhyt kävely polkua ylärinteeseen ja ensimmäinen leiri on pystyssä. Päivälliseksi nautitaan riisiä ja tonnikalaa ja ilta vietetään tähtikirkkaan taivaan alla.

Perjantai 31.8. Elbrus 3600m - 4150m

Aamulla leiri puretaan vilkkaasti, ensimmäinen etappi on 3800 metrissä ns. "Barrel Huts", jonne vielä kulkee tuolihissi. Hissin sijasta päätetään kuitenkin nousta tästä eteenpäin omin voimin.

"Barrel Huteilla" saamme todistaa slaavilaisen asenteen hedelmiä; paikka muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin vuoren rinnettä. Muovisia olut ja vesipulloja, rikottua lasia, alumiinitölkkejä, hissikaapeleita, umpiruosteinen vanha generaattori sekä kaikkea mahdollista, mitä ihmisillä on mieleen juolahtanut vuoren rinteille raahata, lojuu ympäriinsä joka puolella. Kaikki kertoo siitä asenteesta, että kun tavara, kuten tyhjä tölkki, muuttuu käyttökelvottomaksi, se jää niille sijoilleen. Samaan asenteeseen joutuu törmäämään yhä useammin koto Suomessakin, jossa ulkoilualueiden kasvavat kävijämäärät tuovat roskat ja jätteet tullessaan.

Kaatopaikalla vietetyn lounaan jälkeen lähdetään nousemaan kohti reilussa 4100 metrissä sijatsevaa "Priut-11"-huttia. Alkuperäinen suunnitelma oli viettää yö teltassa, mutta 400 ruplaa on liaan houkutteleva tarjous. Illalla päätetään, nopean korkeuteen sopeutumisen johdosta, tiivistää aikataulua hieman; lauantaina käydään 4800 metrissä sijaitsevilla kivillä, totutellaan jäärautoihin ja harjoitellaan "self-arrestia" ym, yöksi palatataan hutille.

Lauantai 19. Elbrus 4150m - 4800m

Päivä sujuu suunnitelmien mukaan, nousu kiville sujuu hyvin, eikä merkkejä vuoristotaudista näy. Asetatsoliamidi, jota retkikunta popsii nopeuttamaan sopeutumista toimii ilmeisen hyvin, kahdessa vuorokaudessa merenpinnalta 4100 metriin ilman minkäänlaisia oireita.

Iltapäiväksi palataan takaisin hutille kuulemaan Saksalaisten ryhmän päätöksestä lähteä huipulle tulevana yönä noin 03:00. Samalla päätetään lähteä omaan huiputukseen sunnutaina keskiyöllä.

Sunnuntai 2.9. Elbrus, Priut-11, 4150m

Päivä kuluu hutin terassilla lueskellessa ja lepäille. Puolenpäivän jälkeen Saksalaisia alkaa valua takaisin huipulta, porukka on väsyneen näköisiä, huipulle nousu oli vienyt kahdeksan tuntia. Maanantaina aurinko nousee 05:35, mikäli kaikki menee nappiin, ollaan huipulla hieman auringonnousun jälkeen; huipulta nähtävät maisemat mielessä kelpaa torkkua. Positiivinen yllätys on huomata, että hutilta jätteet keretään säkkeihin, jotka kuskataan pois vuorelta.

Alhaalla laaksossa, Chegetin kylässä, oli kymmenkunta rakennustyömaata pystyssä; lisää hotelleja sekä uusi ja isompi hissiasema. Vuoden 2014 talviolympialaiset saisivat lisääntyvien turistivirtojen lisäksi tuoda alueelle tieto-taitoa kestävästä turismista ja luonnonarvojen säilyttämisestä.

Maanantai 3.9. Elbrus, länsihuippu 5642m

Saksalaisilta saatujen tietojen perusteella päätetään nousta huipulle ilman köyttä, joten reppuun pakkaan nelisen litraa vettä, hieman syötävää, jääraudat, hakun sekä lisävaatetta kaiken varalla. Nousu aloitetaan rauhallisesti, mutta silti 4700 metrin yläpuolella olevat kivet saavutetaan reilussa kahdessa tunnissa. Parikymmentä minuuttia myöhemmin Meksikolainen ryhmä oppaineen ohittaa ryhmän telaketjuajoneuvolla, joka kiikuttaa raharikkaat aina 5000 metriin. Meidän ryhmän saapuessa tela-ajoneuvon kääntöpaikalle, meksikolaiset kiinnittävät jäärautoja aloittaakseen "todellisen" nousunsa. Nousu on vielä loivaa ja lumeen on tallautunut helposti noustava polku, joten omat raudat pysyvät repussaan.

Meksikolaisten vauhti on hidas, ja alle tunnissa koko ryhmä on mennyt ohi Meksikolaisista ja jättänyt nämä kauas alemmas. Hieman ennen 5200 metriä sää muuttuu varsin äkisti, öinen vuori peittyy pilveen ja jäinen tihku piiskaa kasvoja. Huolimatta surkeasta näkyvyydestä, saavutamme huipun 07:20. Jäisessä tihkussa on turha ottaa kuvia, joten takaisin alas lähdetään samantien.

Loivan huippuharjanteen muuttuessa jyrkemmäksi 50 metrin rinteeksi itä- ja länsihuippujen väliselle harjanteelle, kohtaamme taas Meksikolaiset. Toivotan onnea tuiskussa ohi laahustaville ja saan kummasti voimia, tietäessäni, että kavereilla on vielä ainakin puolen tunnin nousu huipulle. Huippujen välisellä harjanteella näkyvyys huononee entisestään ja harvoin kepein merkittyä reittiä joudutaan välillä hakemaan telaketjumenetelmällä. Ennen pilvien alapuolelle pääsyä kohdataan vielä toinenkin retkikunta matkalla ylös, porukan viimeisenä raahautuva nainen kyselee onko huipulle vielä pitkäkin matka? Janne tarjoaa kemiallisia kädenlämmittimiä kertoessaan että nousu vie vielä vähintään kaksi tuntia. Ihmettelemme hetken pilven rajaa sekä edellisen retkikunnan venäläistä opasta, joka vei selvästikin kokemattomat asiakkaansa moiseen myräkkään.

Kello 10:30 ollaan takaisin Hutilla. Parin tunnin lepohetki myrskyn päälle ja sitten alas. 300 metriä alempana tuolihissit ”Barrel Huteilta” on tällä kertaa toiminnassa, ja matka varsinaiselle hissiasemalle käy joutuin. Kello on 14:00 kun ollaan hotellilla, mulle osui toinen suihkuvuoro, tuoksu mikä äijistä lähtee, on käsin kosketeltava.

Kello kahdeksalta herätään pakkaamaan huomista lähtöä varten ja piipahdetaan vielä alakerran baarissa, jossa aiemmin tavatut Saksalaiset ovat myös paikalla. Tekisi mieli kysyä paljonko opastetusta ”takuu” noususta joutui maksamaan, mutta jokainen kiivetköön omat vuorensa tyylillään (ja rahoillaan).

Tiistai 4.9.

Paluumatka takaisin Suomeen alkaa ongelmilla, kuljetus Mineralnye Vodyn lentokentälle on vajaan tunnin myöhässä. Ruosteisen Ladan kyydissä vastoinkäymiset jatkuvat, romu meinaa keittää jatkuvasti ja miliisin järjestämä rekkojen punnitus aiheuttaa ruuhkaa. Kentälle keretään kuitenkin kutakuinkin ajallaan, kunnes käy ilmi ettei kentällä hyväksytä ulkomaisia luotto- tai pankkikortteja, luonnollisestikin kentän ainoa automaatti on poistettu käytöstä. Taksikyyti automaatille ja takaisin sujuu vauhdikkaasti muutaman läheltä piti -tilanteen siivittämänä ja porukka saadaan koneeseen ajoissa. Itse lento Moskovaan sujuu, kumma kyllä, ongelmitta.

Moskovassa keretään syödä ja ostaa eväät ennen junamatkaa kohti Helsinkiä. Rajan ylitys sujuu ongelmitta, jostain syystä maahantulokortteja, joista Kaukasuksella oli vaivaa jaettavaksi asti, edes kerätä takaisin. Venäjä on Venäjä.

Maanantai 5.9. Helsinki

Rautatieasemalla juodaan vielä kahvit ennen porukan hajaantumista omille teilleen. Ensi vuonna samoihin aikoihin pitäisi samoilta sijoilta startata kohti Leniniä...