Korouoma

Rovaniemelle saavuttuani Juha oli kentällä vastassa kaverinsa kanssa. Ajelimme ensiksi hankkimaan lämpimämpää aluspaitaa päälle -lämmintä kun oli suunnilleen -32ºC ja talven pakkasennätykset tuntui paukkuvan rikki joka päivä. Ruokamarketista hankittiin kasa kuivamuonaa, suklaata ja toki poronkäristystä, Lapissa kun kerta ollaan!

Chéf Juha poronlihojen äärellä

Siitä sitten kämpille vaihtamaan siviilit kuorikamppeisiin ja pakkaamaan ruokatarpeet reppuun. Kun rojut saatiin autoon, otettiin suunnaksi huoltoasema, josta keittimeen bensaa ja sit vielä markettiin ostamaan pulkka, jolla osa rojuista siirtyy näppärästi rotkolaakson pohjalle ja takaisin.

Puolentoista tunnin autokyydin jälkeen oltiin Korouoman parkkipaikalla, josta marssimme rotkon pohjalle Kanjonilaavuille varsin raikkaassa kelissä. Untuvatakki piti vetää niskaan välittömästi ja alkaa lapiontihommiin. Monttu telttaa varten syntyikin rivakasti Motonetistä ostamallani 15 euron lapiolla. Hyvä peli on se!

Juha viritteli tulet sillä aikaa kun minä pystyttelin telttaa ja pian olikin jo kotoisat oltavat.

Juha tulistelee

Nuotion ääressä istuskellessa kokeilen vangita tunnelmaa videon muotoon. Heikko valaistus vaatii jalustan käyttöä, mutta mutta: jalustassahan toki on nestevaimennettu videopää. Toimiiko semmoinen vajaan -40ºC pakkasessa? Juu ei. Eikä tahdo EOS550D:kään jaksaa videota kuvata kylmillä akuilla. Voi persetti sentään. Mullahan kun kuitenkin on tuota kuvauskalustoa mukana jonkin verran jopa ja kuvaamisen oli tarkoitus olla yksi reissun päähommista.. On siis tyytyminen stilleihin.
Illan mittaan ehdittiin lapioida myös kunnon kasa lunta lumiluolaa varten. En ole koskaan semmoisessa nukkunut, joten mielenkiinnolla jäin odottelemaan seuraavia öitä. Lumiluolassa kun on kuulemma mukavan lämmintä.

Murmeli pakkasessa

En tiedä paljonko yöllä pakkasta rotkon pohjalla oli, mutta hyvin tarettiin koisia. Olen erittäin tyytyväinen Marmotin untuvamakuupussiini, jonka comfort-arvo on vajaa -20ºC ja extremekin "vain" -37ºC. Oli mulla toki siellä semmoinen Coolmax-lineri, joka mukamas parantaa arvoja muutamalla asteella, ja jalkopään pienessä taskussa yksi kädenlämmitinpussi.. Tarkoitus oli mittailla lämpötiloja sekä teltan ulko- että sisäpuolella, mutta kiinalainen minilämpömittari hyytyi -15ºC kohdalle. Teltan sisällä lie kuitenkin ollut ulkoilmaa lämpimämpää, kun siellä kaksi jannua kuorsasi. Tyynestä ilmasta johtuen teltta ei tuulettunut kovin tehokkaasti, joten jonkin verran sateli lunta silmille kylkeä kääntäessä, mutta muuten oli tosiaan lokoisat oltavat. Ylös noustiin vasta yhdeksän aikoihin.

Aamupalan jälkeen pakattiin kiipeilyrojut reppuihin ja lompsittiin Mammuttiputoukselle yläköysittelemään. Kiipeilypäivä lähti omalta osaltani menemään päin persettä heti yläköysiankkurin kiinnityksen jälkeisessä rappelissa. Jotenkin onnistuin luiskahtamaan niin, että potkaisin vasemman jääraudan päkiäpiikeillä reiän uusien, eka kertaa käytössä olevien kuorihousujen oikeaan lahkeeseen, just sen pari senttiä viiltosuojavahvikkeen yläpuolelle! Taisi pari kirosanaa lipsahataa siinä vaiheessa. Eikä ne jääneet viimeisiksi.

Untuvat on ihkut!

Pakkanen oli lauhtunut yön lukemista jonkin verran. Liekö ollut kolmea kymmentäkään. Kiipeily oli kivaa ja nähtiinpä siellä meikäläisen tavaramerkiksi jo pian muodostuva polviotekin bulgea ylittäessä. Joka kerta kuuluu varmistajan suusta ylistyssanoja ja ihastelevaa huokailua, kun tän tekniikan ottaa käyttöön! Harvoin sitä kai kukaan polvella jäähän tarraa, jos teräaseita on tarjolla.. Kovin pitkään ei kuitenkaan keretty nauttia mukavasta tunnelmasta auringon paistaessa rotkon vastapuolen puihin kun metsässä kuului ikävä kopsahdus ja kiroilua. Olin näet saanut oikein kunnon pitävän otteen oikean käden hakulla ja en meinannu saada sitä pirua irti millään. Heiluttelin sitä aikani ylös-alas, mutta se vaan sitkeästi jökötti jääseinässä. Niinpä otin ylempää hakun varresta kiinni ja nousin vähän lähemmäksi kun se sitten yllättäen irtosi. Hakun vasarapää singahti suoraan kohti naamavärkkiäni ja ilmeisesti yritin sitä vaistomaisesti väistää. Vasara napsahti vasemman silmän alle, just siihen silmäaukon alareunan luuhun. Sanoin Juhalle, että laskepa minut alas, nyt perkele meni hermot. Ei muuta kun untuvahousua jalkaan ja kuppi kahvia ja takas hommiin. Varmistelin Juhaa jonkin aikaa ja pian päätettiin lähteä leiriin syömään. Naama oli pakkasen ansiosta ehkä hieman kylmä, koska turvotusta tai väriä sai odotella aika kauan.

Alkaa jo silmänalus sinertää..

Mustan silmän aiheuttaja etualalla. Saa "Black Diamond" vähän uuden merkityksen..

Kaapelit kohmeessa

Juha ja Mammuttiputous

Kuurainen Juha matkalla leiriin

Leirissä mä aloitin lumensulatusoperaation keittimellä ja Juha pisti käristykset tulille pottumuusilla höystettynä. Käry oli loistavaa, siinä oli 400g sitä itteään + paketti pekonia. Varmasti yks parhaita syömiäni annoksia ikinä!

Käristys tuloillaan, nam!

Ruuan päälle kaivettiin lumiluola valmiiksi. Se kävikin kätevästi kahden miehen ja lapion voimin. Pulkka oli myös kätevä apuväline lumen heivaamisessa pihalle. Vähän meinasi olla klaustrofobinen tunnelma aluksi, mutta kyllä siellä kelpaisi nukkua kynttilän valossa!

Koskapa rotkossa ei saa kännykkään kenttää, lähdin haikkaamaan ylämäkeen soittaakseni kotiin. Jouduin tänään kapuamaan pitemmälle kuin illalla, enkä silloinkaan saanut yhtä tolppaa enempää kenttiä. Soittaa se ei antanut, joten piti tyytyä tekstiviestiin. Päästyäni takaisin leiriin Juha näyttää huolestuneelta ja tokaisee, että nyt taidetaan olla kusessa. Mie oon että mitteekä. Juhan isommat varpaat ovat melkoisen vaaleat ja kivikovat -eikä niissä ole tuntoa. Että oussid.

Juhan yrittäessä lämmitellä paleltuneita jalkojaan mm. kädenlämmittimien avulla aloin minä purkaa leiriä ja pakata kamoja lähtökuntoon. Pakkanen tuntui kiristyvän takaisin kolmen kympin tuolle puolen. Kun kamat oli kasassa, lähdettiin matkaan viivyttelemättä. Meno oli hidasta ylämäkeen rinkkojen ja pulkan kanssa. Onneksi Juha kuitenkin pystyi kävelemään itse. Laavuilla kyllä on pelastusahkio, mutta kaverin evakuointi sillä yksinään olis ollu aika rankaa. Puolessa matkassa saatiin taas kännykkään kenttää ja Juha sai soitettua kaverin hätiin. Pari tuntia pitäisi pärjätä vielä.

Juha yrittää lämmitellä jalkojansa pelastusta odotellessa

Parkkipaikalla kävi ilkeä viima, joten Juha kaivoi itselleen pienen syvennyksen penkkaan ja paineli makuupussiin muutamien lämpöpussien kaveriksi. Juotiin kahvit siinä ja mä lähdin tarpomaan ympäriinsä lämpimikseni. Rotkosta noustessa pääsi paita kastumaan sen verran, ettei untuvatkaan tuntunu auttavan. Sitten kun vielä joutui säätämään jotakin paljain käsin muutaman hetken, niin sormetkin alkoi olla jäässä. Eipä ole ihan äskettäin palellutkaan niin paljon..

Tasan kaksi tuntia soitosta auton valot ilmestyivät valaisemaan muutoin jo melko synkäksi käyvää maailmaa. Auton mittari näytti -34ºC lämpötilaa, joten eipä ihme että oli kamat kuurassa. Eipä enää muuta ku ukot ja rojut kyytiin ja keula kohti Rovaniemeä ja siellä Keskussairaalan ensiapupolia. Perillä näky oli tämmöinen:

Varpaat oli sen verran pahassa kuosissa, että enempi arktinen eräily sai tältä reissulta jäädä. Vähän tuli semmoinen fiilis, että itse otti tilanteen ehkä vähän turhan lunkisti ja onneksi Juha itse tajusi tilanteen vakavuuden. Jos oltais jääty vielä yöksi, ei hän olis välttämättä enää itse pystyny rotkosta pois kävelemään..Että siinä mielessä reissun keskeytyminen ei harmita. Olishan tuota toki kiivenny lisää muutaman päivä ajan ja harrastanut muutenkin erätouhuja, mutta minkäs teet.

-varpaita ei uusia saa jos semmoiset menee hävittämään.. Ja pääseehän noita harrastamaan täällä etelässäkin, erähommia.

Eli yhteenvetona voidaan todeta muun muassa, että:- Kelit oli mahtavat
- Maisemat komeat
- Ruoka hyvää
- Seura erinomamaista
- Marmot Thor on pirun hyvä
- Samoin Marmot Never Summer makuupussi
- Untuvahousut on ihanat
- Motonetin 15e lapio rokkaa
- Lumiluolaa on kiva askarrella
- Videokuvaus on miltei mahdotonta noin järjettömän kylmässä kelissä

- Varpaat paleltuu huomaamatta, jos ne on liian tiukassa paketissa

Mitähän sitä seuraavaksi pääsee oppimaan?  =/

Teksti ja kuvat: Tero

Laulujen lunnaiden lunastaminen on hikistä hommaa...

Jannen taidonnäyte tiukasta potkusta.

Allekirjoittaneen kynytystä.

Teksti: Kopa

Kuvat: Janto

Heräsin tuossa muuan yö kesällä 2010 semmoiseen tunteeseen, etten saa happea. Olin aivan totaalisen hengästynyt ja ihan suht peloissani, että mitäs hemmettiä se tämä tämmöinen tarkoittaa -ei kai mulla vaan ole HAPE (High Altitude Pulmonary Edema, keuhkoödeema). Punkkani sijaitsi kuitenkin ensimmäistä yötä n. 4300 metrin korkeudessa. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli tuikitavallinen Cheyne-Stokes, eli hengitys vähä pätkii nukkuessa ja sitä sitten pitää hyperventiloida pikkusen. Yö tuntui kestävän melko pitkään taka-absidin ovenraossa hönkäillessä ja mietinkin siinä, että olispa eri jännä tietää paljonko (tai vähänkö) mun veressä happea oikein ujeltaa. Vaan milläpä mittaat. 

No vaikkapa tämmöisellä:

Kyseessä on erittäin edullinen sormenpääpulssioksimetri, toimii kahdella AAA-paristolla ja painaa 55g. Semmoisen saa tilattua vaikkapa maailmalta ja tuo mun tilaama malli maksoi $29 kotiin tuotuna. Eli ens reissussa ei tarvitse enää arpoa, kulkeeko happi! Laite nimittäin mittaa veren happisaturaation ja samalla pulssin. Molempia mittaustuloksia voidaan sitten soveltaen käyttää arvioimaan riskiä sairastua akuuttiin vuoristotautiin (AMS, Acute Mountain Sickness) jos/kun nousua jatketaan, tai toteamaan taudin jo alkaneen ja vaativan toimenpiteitä. Kun laitteen kanssa käyttää AMS Score Cardia, on esimerkiksi evakuointipäätöksen tekeminen selkeämpää -ei jää juuri varaa jossitteluille. Ja onhan se muutenkin jännä nähdä, kuinka alhaisiin lukemiin sitä pääsee! Kisan voittaja saa pari henkosta pullohappea..
Normaalistihan meillä SaO2% on semmoiset 98-99% täällä merenpinnan tuntumassa. Luin tuossa justiinsa, että alussa mainitsemassani 4300m korkeudessa se olisi levossa luokkaa 85%  ja saturaation laskukäyrä alkaa tasoittua 6500 metrin tienoilla, jolloin SaO2% puhisee 60-65%:ssa, eikä enää tipu niin jyrkästi siitä ylös mentäessä. Voipi kyllä olla, että jo hieman hengästyttää noissa lukemissa.

Että lähtiskö tästä juoksulenkille parantamaan hapenottokykyä. Sitä varmaan vielä tarvitaan!

-Tero

/Tero

Homma tosiaan tuntuu sujuvan ihan niin kuin pitääkin ja huomenna on ohjelmassa akklimatisoitumisnousu 5300 metriin eli Camp 2:een! Loppuviikosta myös C3 pitäisi olla varusteltu huiputusyrityksiä varten. Camp 3 sijaitsee noin 6200-6300 metrin korkeudella.

Toivotaan, että saadaan pian lisää uutisia vuorelta!

Peukut pystyssä niitä täällä odotellaan!

Tero

Tällä hetkellä retkikunta lienee ABC:ssä 4400 metrin korkeudessa ja perustaa seuraavaa leiriä.

Päivitämme tilannetietoja tänne aina, kun tietoja saamme!

Toivotaan porukalle suotuisia tuulia ja onnea matkaan kohti 7134m korkeudessa jököttävää huippua -ja kotimatkalle!

Tero

Valmistelujen alkutaival ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan reissuun piti lähteä kuusi kaveria. Ikävä kyllä, yksi joutui luopumaan leikistä jo aika aikasessa vaiheessa. Pari kuukautta myöhemmin alkoi näyttämään vielä pahemmalta, kun retkikunnan viidennen jäsenen lähtö alkoi vaikuttamaan epävarmalta. Kevään mittaan hänellä oli ollut sen verran vastoinkäymisiä, että moni muu olisi jättänyt leikin kesken. Onneksi onni ja silkka tahto oli tällä kertaa meidän puolella ja nyt reissuun pääsee viisi kaveria.

Itse kiipeämisestä sen verran, että yritämme kiivetä Pik Leninin huipulle nk. perusreittiä. Kiipeämme ensin akklimatisaatio nousun 3. leiriin (6100m) ja palaamme alas ABC:hen (4400m) toipumaan. Parin päivän tankkauksen ja levon jälkeen ensimmäinen köysistö lähtee kiipeämään kohti huippua. Toinen köysistö seuraa tiukasti perässä. Huipulle päästään yrittämään joskus elokuun 8. päivän tienoilla. Säätä ja hidasta akklimatisaatiota silmällä pitäen olemme varanneet useamman "reservipäivän", joita käytetään tarpeen mukaan.

Koska emme ostaneet palveluita paikallisilta operaattoreilta, niin mukaan lähtee mm. neljä telttaa, noin 13 litraa bensaa, 50-70 kg ruokaa, radiot jne. Toivottavasti Turkish Airlines:n matkatavaroidenpunnituksessa ei turhia spennailla. Olemme sopineet, että kaikki palaa takaisin ja kaikilla on sama määrä sormia ja varpaita jäljellä niin lähtiessä kuin alas tullessa.

SLF toivottaa hyvää loppukesää!

Loppukevennyksenä lyhyt motivaatiovideo:

Videolla erehdyttävästi lemminkäistä muistuttava kaveri jää kiinni jatkojen varastamisesta ja viestiketjussa spekuloidaan niin ikään jatkojen jättämisen etiikasta kuin tradireitiltä "pelastettujen" camujen omistussuhteista.

Katso video ja lue koko ketju täällä.

Alla on mielestäni ketjun paras vastine.

First of all, why haven't all the aid climbers disappeared into the tar pits by now like dinosaurs. This is what happens when you let them just roam free.

Second: this sounds like a bunch of kids trying to hammer out the rules to kick the can or something. Only children want ethics to be black and white, no negotiation, what works here and now will work everywhere and always. The only rule is don't be an asshole. For example:

This guy stealing draws: asshole.

Aiding up any free route that is too hard for you just to take gear: asshole, no, I take that back, just sad and lonely

Taking a skanky draw that is a few bolts up and obviously a bail-off: not an asshole.

Pulling bolts, hangers, or chains off a route: asshole

Pulling bolts and hangers off a piece of shite that the community has decided is a waste of space and an eye-sore: not an asshole

Leaving draws up on yer proj regardless of the grade at a sport area: not and asshole

Leaving unsightly pre-placed gear or ropes up at a known trad area: asshole

Leaving pre-placed gear up on a your new route that is in the middle of no-where while you work it: not an asshole

Fixed mini-traxion ropes left on classic or popular routes: asshole

Mini-traxion ropes left out of clear site on the Amazing Obscuro Dome: well, actually, you are still probably an asshole and need to find some friends.

Leaving up fixed ropes for your personal photograper/videographer: professional asshole

Leaving behind fixed ropes in an emergency or accident: not an asshole (but you oughta try and go get them)

Pulling obviously (because you live there and have talked with anyone who would know and have been looking at them for 5 years) abandoned and rotten and dangerous draws off a route: not an asshole

Threading a fixed anchor that has biners so you can take them or pulling all but one piece out of a fixed anchor: asshole (and idiot)

Finding half somebody's rack strung out on a pitch after a rain storm and NOT making an effort to post a note or talk to the local shop, etc.: asshole

Keeping said rack after a reasonable and satisfying attempt by you to find the defendant: not an asshole

Lying to the face of said party about having gear or refusing to return it: greedy asshole in need of a beating

Pulling an unknown bail anchor: not an asshole

Pulling an unknown piece that somebody stuck: not an asshole

Pulling a piece that a party above you left and NOT offering it back at the next common belay or back in camp: asshole

Pulling a piece that belongs to somebody you know (even barely, even if you don't like him/her) and not offering it back at your convenience: asshole (this one will get a "yeah, but...", but, sorry, you are an asshole)

Doing anything that in yer gut makes you feel like a dick: well?

If in your next breathe you have to start some convoluted defense of your actions: hmmm?

But, sometimes doing what you want may require you to be an asshole. New routing tactics, for example, often infringe on others in many ways. Accept it, minimize it, and if somebody confronts you don't launch into a tirade about how rad you are and what a gumby he is. Instead, apologize, explain why its necessary, and how you will do this or that to make it right. A decent person sprouts from the ashes of an asshole.

Just do the right thing. You don't need an ethics manual rolled up in your back pocket to check. We have all crossed the asshole line, and gleefully pulled so and so's stuck gear while mumbling "gumby" under our breathe, but was that junky cam worth our fleeting ego trip? What makes you feel better is "hey, slim, I managed to get yer cam out of Vigorous Vaj up on the Gargantua, want it back?" He or she might say no anyway.

And if fixed draws bum you out, so should bolts, and so don't go sport climbing (you are also gonna need a time machine). Eldo awaits- just try to ignore all the tat hanging off the fixed pins and slung horns and trees...

Finally, the golden circle- be cool to those you meet out there, they just might be pulling traction on yer broken femur a few minutes later while you wail like, well, an asshole.

Nimimerkki: chris Kalous