Heräsin tuossa muuan yö kesällä 2010 semmoiseen tunteeseen, etten saa happea. Olin aivan totaalisen hengästynyt ja ihan suht peloissani, että mitäs hemmettiä se tämä tämmöinen tarkoittaa -ei kai mulla vaan ole HAPE (High Altitude Pulmonary Edema, keuhkoödeema). Punkkani sijaitsi kuitenkin ensimmäistä yötä n. 4300 metrin korkeudessa. Myöhemmin selvisi, että kyseessä oli tuikitavallinen Cheyne-Stokes, eli hengitys vähä pätkii nukkuessa ja sitä sitten pitää hyperventiloida pikkusen. Yö tuntui kestävän melko pitkään taka-absidin ovenraossa hönkäillessä ja mietinkin siinä, että olispa eri jännä tietää paljonko (tai vähänkö) mun veressä happea oikein ujeltaa. Vaan milläpä mittaat. 

No vaikkapa tämmöisellä:

Kyseessä on erittäin edullinen sormenpääpulssioksimetri, toimii kahdella AAA-paristolla ja painaa 55g. Semmoisen saa tilattua vaikkapa maailmalta ja tuo mun tilaama malli maksoi $29 kotiin tuotuna. Eli ens reissussa ei tarvitse enää arpoa, kulkeeko happi! Laite nimittäin mittaa veren happisaturaation ja samalla pulssin. Molempia mittaustuloksia voidaan sitten soveltaen käyttää arvioimaan riskiä sairastua akuuttiin vuoristotautiin (AMS, Acute Mountain Sickness) jos/kun nousua jatketaan, tai toteamaan taudin jo alkaneen ja vaativan toimenpiteitä. Kun laitteen kanssa käyttää AMS Score Cardia, on esimerkiksi evakuointipäätöksen tekeminen selkeämpää -ei jää juuri varaa jossitteluille. Ja onhan se muutenkin jännä nähdä, kuinka alhaisiin lukemiin sitä pääsee! Kisan voittaja saa pari henkosta pullohappea..
Normaalistihan meillä SaO2% on semmoiset 98-99% täällä merenpinnan tuntumassa. Luin tuossa justiinsa, että alussa mainitsemassani 4300m korkeudessa se olisi levossa luokkaa 85%  ja saturaation laskukäyrä alkaa tasoittua 6500 metrin tienoilla, jolloin SaO2% puhisee 60-65%:ssa, eikä enää tipu niin jyrkästi siitä ylös mentäessä. Voipi kyllä olla, että jo hieman hengästyttää noissa lukemissa.

Että lähtiskö tästä juoksulenkille parantamaan hapenottokykyä. Sitä varmaan vielä tarvitaan!

-Tero